Olin jo lapsena ja nuorena kiinnostunut hengellisistä asioista. Tutkin eri uskontoja löytääkseni vastauksen kysymykseen ’Onko Jumalaa olemassa?’ Tutkin esimerkiksi parapsykologiaa, islamia, buddhalaisuutta ja mietiskelyä huomatakseni, että ne eivät voineet antaa sisäiselle jumalakaipuulleni mitään tyydytystä.

Kristinusko ei minua kiinnostanut, koska olin jo omasta mielestäni nähnyt mitä se oli. Olin ollut kirkossa ja mukana joissakin kristillisissä kokouksissa. Rippikoulun suorittamiseen kuului 10 pakollista käyntiä sunnuntain jumalanpalveluksissa. Totesin kristinuskon olevan tylsää ja pitkästyttävää ajan tuhlausta ilman Jumalan todellisuutta. En silloin ymmärtänyt, että elävä kristillisyys onkin jotakin muuta kuin mihin olin tutustunut ja mistä kuullut.

Ennen uskoon tuloani olin katsonut alaspäin uskovia ihmisiä, joita Jumala oli johdattanut tielleni useita. Katsoin heidän olevan heikkoja ja pahasti elämän todellisuudesta harhaantuneita. Ajattelin, että he elävät ankeaa lain alaista elämää ilman hauskuuksia. Kuitenkaan en vielä silloin ymmärtänyt, että se mitä pidin hauskuutena todellisuudessa vain lisäsi sitä tyhjyyttä elämääni mitä juuri yritin poistaa näillä ’hauskuuksilla’. Olin jo kuitenkin huomannut, että en koskaan voinut tyydyttää sitä sydämeni kaipuuta urheilulla, uraputkella, alkoholilla tai itsekkäällä erilaisten halujeni tyydyttämisellä. En tiennyt silloin, että tämä tyhjyys sydämessäni oli Jumalan sinne asettama, se oli tiedostamatonta kaipuuta elämään Jumalan yhteydessä. Sillä Jumala loi ihmisen elämään yhteydessään, mutta ihminen rikkoi tämän yhteyden olemalla tottelematon Jumalaa kohtaan eli lankeamalla syntiin. Näitä synnin jälkiä näemme tänä päivänä kaikkialla: sotia, riitoja, pettämistä, riittämättömyyden tunnetta, yksinäisyyttä, itsemurhia… LOPUTON LUETTELO.

Vuosi 2000 alkoi kohdallani niin, että jostakin syystä aloin tutustumaan kristillisiin asioihin uudelleen, aivan kuin jokin uusi voima olisi alkanut vetää minua puoleensa. Jumala alkoi kutsua minua ja aloin miettiä, että voisiko se olla mahdollista, että ne kaikki uskovat ihmiset olisivatkin oikeassa ja se mitä elämästäni puuttuu olisikin juuri Jeesus.

Jumala siis alkoi kutsua minua ja aloin ottamaan asioista selvää eli lukemaan Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta ja viimein uskaltauduin lähtemään evankelioimistilaisuuteen. Se olikin kova paikka. Melkein minne tahansa olin uskaltanut mennä mutta aikuisena hengelliseen tilaisuuteen meneminen kaiken pilkkaamiseni jälkeen vaatikin paljon enemmän rohkeutta. Tänä päivänä ymmärrän syynkin: On olemassa hyvä ja paha, tämä paha yrittää viimeiseen asti vaikuttaa, että emme tulisi tuntemaan totuutta eli Jeesusta. Lähdin siis evankelioimistilaisuuteen ja sain houkuteltua myöskin vaimoni mukaan.
SE MUUTTI ELÄMÄMME, ANNOIMME MOLEMMAT TILAISUUDESSA ELÄMÄMME JEESUKSELLE, SAIMME SYNTYÄ UUDESTI YLHÄÄLTÄ JUMALAN LAPSIKSI JA SAIMME SUUNNAN JA TARKOITUKSEN ELÄMÄÄMME.

Tänä päivänä ymmärrän, että Jumala on rakkaus ja Hänen tahtonsa kaikkia ihmisiä kohtaan on hyvä. Voimme tuntea konkreettisesti hänen johdatuksensa ja läsnäolonsa elämässämme. Hän haluaa meille hyvää. Kristillisyys ei ole pohjimmiltaan muotomenoja ja sakramentteja vaan elävä suhde Jeesukseen.

Raamattu sanoo, että Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuisivat. Juuri tämän vuoksi Jumalan oli tultava ihmisen muodossa maan päälle kantaakseen koko maailman synnit. Jeesus synnittömänä kärsi pilkan, häpeän ja kidutuksen meidän syntiemme tähden. Meidän ei tarvitse vaipua syntitaakkojemme alle vaan Jeesus teki sen meidän puolestamme! Jeesus sanoi myös ennen ylösnousemustaan, että Hän lähettää meille Puolustajan, Pyhän Hengen. Uskoontulomme jälkeen Hän auttaa meitä heikkoudessamme ja saamme voimaa vastustaa syntiä. Voimme uskovinakin langeta, mutta haluamme elää elämää, joka on siunaukseksi itsellemme ja läheisillemme.

Johannes 3:ssa Jeesus toteaa, että pelastuaksemme meidän tulee syntyä uudesti ylhäältä. Kun annamme elämämme Jeesukselle, tunnustamme syntisyytemme ja otamme vastaan Hänen tarjoamansa pelastuksen (siis uskomme Jeesukseen) synnymme uudesti ylhäältä ja saamme samalla lahjaksi Pyhän Hengen. Pienikin usko riittää pelastukseen kunhan kohde on oikea: JEESUS.

Jumala antoi meille Raamatun mukaan vapaan valinnan ja myös hallintavallan luomakunnassa. Usein ihmisinä syytämme Jumalaa vaikeuksistamme, jotka olemme itse aiheuttaneet. Käytämme Jumalan meille antamaa hallintavaltaa väärin. Hänen ominaan voimme oppia elämää, joka on siunauksena ympäristöllemme.

Jumalalla on sinunkin elämällesi suunnitelma. Et voi saada rauhaa sydämeesi ennen kuin olet mukana tässä Jumalan varta vasten sinua varten räätälöimässä suunnitelmassa. Haluan rohkaista sinua antamaan elämäsi Jeesukselle ja tulemaan mukaan elämäsi suurimpaan seikkailuun.

Sinua siunaten,
Jarkko Muhonen (044-596 2025)